Raakel Kuukka: Yön puutarha – Night Garden

Raakel Kuukka: Pensas / Bush ( 2009, pigmenttimustevedos, 104 x 86 cm)

Yön puutarha – Night Garden

Galleria Arthur | Taidelainaamo 2.–31.10.2021

 

Näyttelyssä on esillä valokuvia sarjasta Yön puutarha (2009–2015). Olen valokuvannut loppukesän öinä lapsuuskotini pihamaalla ja puutarhassa kasveja, kukkia, puita ja kotitaloa. Paikka, ihminen, läsnäolo, salamalla valaistut tunnelmat ja kuvalliset heijastumat ovat todellisia. Todellista on myös se, että tämä sodan jälkeen rakennettu talo, puutarha ja pihamaa on lapsuuskotini. Lapsuusperheeni evakkoudella on edelleen merkitystä; koti ja kodittomuus, yksinäisyys, rakkaus ja kaipaus ja elämän hetkellisyys ovat käsitteitä, jotka ovat pyörineet mielessäni tätä teoskokonaisuutta tehdessäni.

On yllätyksellistä millaiselta öinen puutarha ja pihalle siirretyt esineet näyttävät valaistuina ja esiin nostettuina pimeydestä ja mustuudesta. Kuvissani esiintyvät mm. jasmika, akileija, lilja, pelargonia, kultapallo, vuorenkilpi ja omenapuu.

Raakel Kuukka

 

Raakel Kuukka on toiminut valokuvataiteilijana 1980-luvun alusta lähtien. Vuodesta 2003 alkaen hän on tehnyt myös videoteoksia. Kuukka on kuvannut läheisiään, elämän muutoskohtia, identiteetin murrosta ja rakentumista. Myös historia on vahvasti läsnä Kuukan työskentelyssä. Kuukka on toiminut vapaana taiteilijana sekä valokuvauksen tuntiopettajana lukuisissa oppilaitoksissa. Hän on esittänyt teoksiaan säännöllisesti sekä kotimaassa että ulkomailla. Kuukka on julkaissut kaksi valokuvakirjaa : Äidin kirja / Mothers Book (1998) ja Kirjeitä tyttärelle / Letters to a Daughter (2011).

 

raakel.kuukka@kolumbus.fi
+358 40 529 2392
www.raakelkuukka.fi

 

Raakel Kuukan teokset Taidelainaamossa

 

GALLERIA ARTHUR | HELSINGIN TAITEILIJASEURAN TAIDELAINAAMO

Rikhardinkadun kirjasto | Rikhardinkatu 3, 00130 Helsinki

Avoinna ti–pe klo 12–18 ja la–su klo 12–16

+358 50 470 5298 | taidelainaamo@helsingintaiteilijaseura.fi

www.taidelainaamo.fi

 

Taidelainaamo noudattaa AVIn ajankohtaisia turvallisuusohjeita. Vieraillessasi muistathan tutut ohjeistukset: asioithan meillä ainoastaan terveenä maskia sekä käsidesiä käyttäen. Tarvittaessa tarjoamme sinulle maskin. Pidäthän turvavälit ja yskithän tarpeen tullen kyynärtaipeeseen tai nenäliinaan.