Kuva: “Harso” (Taru Samola)

 

Pimiötaiteilijoiden työryhmän “Marras”-näyttely avautuu ensi viikolla HAA Galleriassa Suomenlinnassa – tervetuloa avajaisiin keskiviikkona 20.10. klo 17–19!

 

Marras-näyttely koostuu erilaisilla analogisilla menetelmillä tuotetuista valokuvateoksista. Suomalaisissa kansanuskomuksissa martaaksi on kutsuttu esimerkiksi kuolleiden sieluja, pian kuolevia ihmisiä tai ennusmerkkejä kuolemasta, toisinaan myös Manalan olentoja. Nykyään sana marras tulee vastaan lähinnä kuukauden nimessä. Marraskuu on kuukausi, jolloin kasvit lakastuvat ja luonto vaipuu talveksi lepoon. Marras-näyttelyn taiteilijat tarkastelevatkin töissään laajasti luonnon ja ihmisen suhdetta ja luonnon kiertokulkua, joskin kuoleman teemakin osasta näyttelyn teoksia löytyy. Näyttely toteutetaan osittain yhtä aikaa ja yhteistyössä Suomen valotaiteen seura FLASHin järjestämän FLASH3-biennaalin kanssa. Valotaiteen biennaalin teemana on tänä vuonna valon ja kuoleman yhteys. 

 

Näyttelyn työryhmään kuuluvat Iina Gröhn, Jenni Haili, Natalia Kopkina, Patrick Kuoppamäki, Katri Lassila, Katri Naukkarinen ja Taru Samola. Työryhmän jäsenet ovat kaikki Suomen pimiötaiteilijat ry:n aktiivisia taiteilijajäseniä. 

 

Suomen Pimiötaiteilijat ry on vuonna 2016 perustettu yleishyödyllinen yhdistys, jonka tehtävänä on säilyttää ja kehittää pimiötyöskentelyn ja -taiteen perinteitä Suomessa. Yhdistys ylläpitää Helsingissä Vallilan taiteilijatalossa Mörk-nimistä ammattitasoista mustavalkopimiötä, joka on rakennettu Suomen kulttuurirahaston myöntämän apurahan turvin. Nykyisin yhdistys käsittää yli seitsemänkymmentä jäsentä ja osallistuu aktiivisesti suomalaisen valokuvataiteen kentän toimintaan. Yhdistys järjestää vuosittain useita kursseja ja tapahtumia sekä toimii yhteistyössä mm. Valokuvataiteilijoiden liiton ja Suomen valokuvataiteen museon kanssa. 

 

Pimiötaiteilijoiden työryhmä: Marras 21.10–14.11.2021
HAA Galleria, Suomenlinna C1, 00190 Helsinki
Avoinna ti–to 12–18, pe–su 12–16