Tatu Tuominen:
A Near Approach to Immortality

Tatu Tuomisen näyttely vie vuosisatoja sitten kadonneiden aarniometsien siimekseen.

Tatu Tuomisen näyttely A Near Approach to Immortality on teoskokonaisuus, joka käsittelee kadonnutta eurooppalaista aarniometsää. Sitä tarkastellaan historiallisten dokumenttien välityksellä: antiikin ajan ensyklopediatekstin ja renessanssin ajan maisemaetsauksien kautta. Näyttelyn teokset tutkivat, mitä taidehistorialliset kuvat kertovat ihmisten suhteesta metsään ennen ja nyt.

Taidehistoriassa maisema on usein käsitetty staattisena ja valmiina. Nykyisessä ekologisessa tilanteessa tällaisen maiseman esittäminen tuntuu kuitenkin mahdottomalta. Maisema ei enää näyttäydy pysyvänä, sillä ihmisen toiminta on muuttanut jokaisen maailman kolkan. Siksi Tatu Tuomisen maisemateokset ovat tekeytymisen tilassa: ne ovat epätäydellisiä, fragmentaarisia – niin kuin maailma ympärillämme on.

Näyttelyyn Tuominen ammentaa kahdesta historiallisesta lähteestä: roomalaisen kirjailijan ja luonnonhistorioitsijan Plinius vanhemman (23–79 jaa.) kirjoituksista sekä saksalaisen taidemaalarin ja -graafikon Albrecht Altdorferin (1480–1538) maisemaetsauksista.

Plinius mainitsee Hercynian metsän kahdesti teoksessaan Naturalis Historia. Hercynia oli myyttinen aarniometsä, joka sijoittui Rooman valtakunnan rajojen ulkopuolelle, läntisen Keski-Euroopan alueelle. Pliniuksen mukaan Hercynia on läpitunkematon ja sadunomainen paikka. Se edustaa hänelle villiä luontoa – aluetta, jota edes Rooma ei voinut hallita. Plinius kirjoittaa: ”Hercynian metsän valtavat tammet, joita aikojen kulku ei ole vahingoittanut ja jotka ovat syntyneet yhtä aikaa maailman kanssa, lähestyvät kuolemattomuutta ja ylittävät kaikki muut tunnetut ihmeet”. On pysäyttävää, että jokin, joka omana aikanaan on vaikuttanut olleen olemassa aina ja olevan ikuisesti, on kadonnut ja jäänyt elämään vain kertomuksina.

Näyttelyn toinen lähde, Altdorferin maisemaetsaukset, olivat ensimmäisiä teoksia joiden avulla maiseman käsite tuli tunnetuksi Euroopassa, sillä niitä pystyttiin monistamaan ja levittämään useana identtisenä kappaleena. Tämä tapahtui 1500-luvun alussa, samaan aikaan maiseman noustessa kuvataiteessa ensi kertaa itsenäiseksi aiheeksi, ilman ihmishahmoja.

Teossarjassa A Near Approach to Immortality (Landscapes) Tuominen luo uusia maisemia etsausten viivoja toisintamalla, muokkaamalla niitä piirtäen sekä papereita leikkaamalla ja liimaamalla. Piirustussarjassaan Tuominen esittelee maailman, joka voisi olla olemassa, jos ihmisen tarve kaataa metsiä maatalouden tieltä ja puutavaran teolliseen tuotantoon ei olisi hävittänyt lähes kaikkia luonnonvaraisia metsiä.

A Near Approach to Immortality (Hercynian Forest) on liikkuvan kuvan teos, jossa Hercynian metsä nousee paperisena lavasteena katseen liikkuessa hitaasti maisemassa. Teoksessa pieni paperisilppu kasvaa kolossaalisiin mittasuhteisiin. Ääniraita on koostettu paperista lähtevistä äänistä.

Kolmas teos A Near Approach to Immortality (Foliage) on kirjaimista koostuva paperileikkausinstallaatio. Tuominen leikkasi paperista Pliniuksen teoksesta Hercynian metsää käsittelevät kohdat ja rakensi galleriatilaan installaation, eräänlaisen luonnonhistorian sitaateista koostuvan lehvästön.

Altdorferin ja Pliniuksen kuvaamat metsämaisemat ovat hävinneet Keski-Euroopasta metsäkadon seurauksena aikaa sitten. Mikä on historiallisten maisemakuvien suhde tämän päivän luontokeskusteluun? Emme voi enää palata vuosisatoja sitten kadonneisiin aarniometsiin, mutta tämä näyttely voi auttaa kuvittelemaan, miltä tuntuu kävellä niiden siimeksessä. Voisiko kadonneen muisteleminen saada meidät näkemään toisenlaisen tulevaisuuden ympäristöllemme?

Taiteilijan työskentelyä ja teosten toteuttamista ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus ja AVEK.