Anna-Leena Vilhunen: Ruoppaus, öljy kankaalle, 2022                                                                         Kuva: Noomi Ljungdell

Galleria Katariinassa on esillä Anna-Leena Vilhusen näyttely Työmaa-maalauksia 1.–17.4.20

Kuvataiteilija Anna-Leena Vilhusen uusimpien maalausten lähtökohtina on olleet katujen työmaat ja valon muutos aamun kiireestä illan hämäryyteen. Ekspressiivisellä intensiteetillä maalatut teokset nostavat erilaisten työkoneiden, liikkumisvälineiden ja ihmisten kuvaamisen kautta esille arkista olemassaolon vimmaa.

Näyttelyn maalaukset eivät esitä suoraan lähtökohtiaan sellaisenaan. Toisaalta ne eivät ole myöskään kokonaan irronneet niistä. Maalauksissa on kaikki liikkeessä: kaivinkone nostaa esiin syvyyksistä maata, ja samanaikaisesti taiteilija kaivautuu syvemmälle havaintoihin ihmisten elämästä jossa kaikki tapahtuva vaikuttaa toisiinsa. Anna-Leena Vilhusen sanoin: ”Olemme toistemme liikkuvia peilejä ja yleisöjä, samanaikaisesti sekä itsemme että toistemme”.

Kun katsoja antaa silmänsä ja mielensä kulkea maalauksissa, niin niiden värit ja muodot lähtevät liikkeelle; etääntyvät ja lähentyvät. Läpikuultavat tai peittävät värit, värin poistamisen jäljet, lisätyt veistokselliset värikerrokset ja väritäplät saavat aikaan lähes kolmiulotteisen pinnan jossa silmän on hyvä vaeltaa. Katsetta kuljettaen katsoja saattaa kokea tulevansa osaksi maalauksen esittämää kokemusta.

Kari Alatalo Kuvataidekriitikko

 

Anna-Leena Vilhunen on valmistunut Kuvataideakatemiasta (nykyisin Taideyliopiston Kuvataideakatemia) kuvataiteilijaksi 1990 ja maisteriksi 2002. Hän on opiskellut myös Taideteollisessa korkeakoulussa (nykyisin Aalto-yliopisto). Hänen viimeisimmät yksityisnäyttelynsä ovat olleet: Galleria Aarni, Espoo (2021), Galleria Katariina, Helsinki (2019) ja Galleria Roikka, Lappeenranta (2019). Hänen teoksiaan on mm. Helsingin Taidemuseon ja Valtion kokoelmissa. Hän on Taidemaalariliiton ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen.

Lämpimästi tervetuloa avajaisiin torstaina 31.3. klo 17-19!

Noudatamme AVI:n ajankohtaisia ohjeistuksia.

 

Galleria Katariina

Rikhardinkatu 1, 00130 Helsinki
ti–pe 11–17, la–su 12–16