Galleria Katariinassa on esillä Hannele Kumpulaisen näyttely ELLENDÄN – Koristeen vuoro 3.–26.3.2023.

Tervetuloa näyttelyn avajaisiin torstaina 2.3. klo 17–19! 

Hannele Kumpulaisen maalaus "Paikka äärettömälle"

Hannele Kumpulainen: Paikka äärettömälle, tempera ja öljy, 2022, 200x150cm 

 

Hannele Kumpulainen: ELLENDÄN – Koristeen vuoro   

Hannele Kumpulainen teki keruumatkan Karjaloihin alueille, jotka kuuluvat tai ovat kuuluneet Suomeen ja alueille, jotka eivät koskaan ole olleet osa Suomen valtiota. Kumpulainen etsi matkallaan tahroja tallentaen niiden muodot. Tämän kokoelman pohjalta hän kehitteli ornamentaalisen maalaussarjan, jonka muotokieli on sukua keruualueiden perinteiselle käsityömenetelmälle, punapoiminnalle.  

Kumpulainen viittaa tahralla karjalaisuuteen, joka on koettu ongelmaksi Suomessa, Neuvostoliitossa ja Venäjällä. Suomessa ortodoksiset rajakarjalaiset kielensä, perinteidensä ja uskontonsa vuoksi eivät oikein omana itsenään sopineet suomalaisuuteen. Jopa kirkkoarkkitehtuurin muotokieleen kajottiin venäläisenä jäänteenä. Kokonainen kieli, karjala, vaiennettiin.   

Ellendän (suomeksi ymmärrän) oli ensimmäinen karjalankielinen sana, jonka Kumpulainen oppi lapsena karjalaiselta äidiltään. Karjalaisten sulautuminen suomalaisuuteen on ollut sydäntä särkevä tapahtumien ketju, vaikka mitätöinnin taustasyitä voi ymmärtääkin ajanjakson huomioon ottaen. Vaikeaa on kuitenkin hyväksyä, että kokonaisen väestönosan historiasta edelleen vaietaan kouluopetuksessa – tai että kotoperäiselle karjalan kielelle ei anneta laillista asemaa.  

Kumpulaisen karjalaisen ornamentin voimanlähteinä toimivat viha ja häpeä, mutta niin myös rakkaus ja luottamus. Ornamentti kutsuu ylenpalttista, sille mikään ei ole turhaa. Se antaa tilan jatkuvalle, paikan paikattomalle.  

 

Hannele Kumpulaisen taiteellista työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kulttuurirahasto. 

 

*******

Hannele Kumpulainen: ELLENDÄN – Čomenduksen vuoro
“Tein keriändymatkan Karjaloih alovehil, kudamat nygyzin kuulutah libo ollah kuuluttuh Suomeh da alovehil, kudamat ei nikonzu olla kuuluttuh Suomen valdivoh. Ečin matkallani tačmoi, kudamien muvvot tallendin. Tämän kerävyksen pohjal olen kehittänyh ornamentualizen mualavussarjan, kuduan muodokieli on suguu keriändyalovehien perindehizel kangahančomendustaijol, ruskeipoimindal.
Vihjuan tačmal karjalažuoh, kudai on nähty ongelmakse Suomes, Nevvostoliitos da Ven`al. Suomen puolel pravoslaunoloit rajakarjalazet kielen, kultuuran da vieron täh ei sovittu yhtenäzyskul`tuurah. Daže koskiettih kirikköarhitektuuran muodokieleh, kudai nähtih ven`alaizennu jjiännöksenny. Kogonaine kieli, karjala, vaikastutettih.
Ellendän (suomekse ymmärrän) oli ezmäi karjalankieline sana, kuduan opastuin lapsennu minun karjalazel muamolpäi. Karjalaziin sulavundu suomelažuoh on olluh syväindy murjuoju tapahtumiin sarju, hot` aijas nähtynny tupehtuttamizen tagaperäšeikkoi voibi ellendiägi. Vaigiedu yhtelläh on suvaija sidä, što kogonazen rahvaliston ozan histourii on peitetty školan opastuspluanasš – libo što kodiperäizel karjalan kielel ei anneta zagonanmugastu azemua.
Minun karjalaine ornamentu sua voimua vihas da huigeis, no sežo suvaičukses da luottamizes. Ornamentu kuččuo liijallistu, nimidä nečel eule tyhjiä. Se andau sijan jatkujal, paikan paikatoil.”