Helsingin Taiteilijaseuran Taidelainaamon joulu: somejoulukalenteri sekä jouluripustus Toivo | Hope!
Paula Martikainen: Kulta-Lintu, Toivo
(2022, puupiirros, vedos 1/12, kehystettynä 60 x 60 cm)
Helsingin Taiteilijaseuran Taidelainaamon somejoulukalenteri tulee jälleen tänä vuonna! Tällä kertaa kalenterin teemana ovat kuvataiteen moninaiset tekniikat, joita osaava ja kekseliäs jäsenkuntamme taiteellisessa työssään käyttää. Taiteilijamme kertovat omin sanoin miten ja miksi ovat juuri kyseisessä teoksessaan mainittua tekniikkaa päätyneet hyödyntämään. Viimeistään nyt on siis korkea aika ottaa Taidelainaamon Instagram sekä Facebook seurantaan ja oppia uutta kuvataiteen luovista mahdollisuuksista!
Helsingin Taiteilijaseuran Taidelainaamossa järjestetään lisäksi taas tänä vuonna jouluripustus, johon kukin jäsentaiteilijamme on voinut osallistua yhdellä uudella teoksella. Teemana on tällä kertaa Toivo | Hope. Jouluripustus on esillä ajalla 9.12.2022–8.1.2023, ja esillä on monipuolisesti niin valokuvia, maalauksia, grafiikkaa kuin veistoksiakin mm. Kaikki teokset ovat tuttuun tapaan lainattavissa ja ostettavissa saman tien. Teokset tulevat esille verkkogalleriaamme ennen ripustuksen alkamista, ja ovat näin ollen heti varattavissa.
Taidelainaamon vuodenvaihteen poikkeusaukioloajat
– joulu 24.–26.12. suljettu
– vuodenvaihde 31.12.–1.1. suljettu
– loppiainen 6.1. suljettu